No niin..

Olen nyt miettinyt tätä Exän juttua. Päästä ottaa vieläkin. Mikä ämmä! Miksi se ei voi tajuta että ME OLLAAN VAAN KAVEREITA! Eikö ihminen saa ystävilleen puhua?! Eikö sillä ämmällä ole muka miehiä ystävinä?!! Ja Exä tekee siinä pahan virheen jos alkaa sen selän takana mulle soitteleen. Siitähän se vasta luulee että meillä on jotain meneillään. Ja tärkein poitti tulee tässä: MINÄ EN OLE NÄHNYT EXÄÄ N. 4 VIIKKOON! Ei sen jälkeen kun se sen Tyttö tuli kuvioihin.

Tässä taas voisi pikku freud sanoa että Miksi sinä tarvitset tätä ystävyyttä Exään? Ehkä kuitenkin kaipaat sitä?

-No kun en oikeasti kaipaa. Minusta on vaan paskaa kun monet naiset muuttuu  suhteessa ihan kamaliksi. Vahtii miestään kuin haukka ja niin oma elämä, kuin miehenkin surkastuu toistensa kanssa hengailuksi ja tappeluksi. On siitä monia hyviä esimerkkejä. Ne ei tajua että JOS SE MIES HALUAA PETTÄÄ SE LÖYTÄÄ SIIHEN KEINOT.

Itse kun menin Exän kanssa yhteen annoin sen vapaasti keskustella exänsä kanssa. Hiljalleen se väheni ja loppui kokonaan. Eikä siihen tarvittu haukkamaista kyttäämistä. Mikä saisi ihmisen kaipaamaan enemmän vapautta kun sitominen ja rajoittaminen?

Olin minä sitä kyllä epäillyt pettämisestä ja tapeltiin monet kerrat esim. siitä että sillä oli vanhojen panojensa numerot puhelimessaan yms. Ja sitten kun erottiin se sanoi, että aina kun epäilin olin oikeassa... Surullista mutta totta. Mutta en kanna kaunaa. Elämä on...

Vasta kun vedin Kalamiehelle pienet hermot se laittoi kotisivuilleen jutun jossa oli ns. yleisellä tasolla juttua miten suhteessa on monasti "ihminen jonka suurimpana pelkona on hylätyksi tuleminen ja ihminen jonka suurin pelkon on tukahdutetuksi ja rajoitetuksi tuleminen." Minä olin se joka rajoittaa ja hän se joka kaipaa vapautta. Koko juttu alkoi siitä kun luokkakaverini tuli kertomaan kuinka Kalamies oli baarissa yrittänyt saada sitä jatkoille. Olen vieläkin siitä niin loukkaantunut että sen ajatteleminen tuo kyyneleet silmiin. Mua se vaan just ja just moikkaa ja me ON NAITU 2 VUOTTA! Kiitos..

No kuitenkin. Ei auta valittaa (liikoja). Laitoin sille sit spostia että oletko nyt ihan varma siitä että minä olen se joka pelkää hylätyksi tulemista ja hän tukahdutetuksi tulemista.  ...Jos se onkin niin että minä pelkään rajoitetuksi tulemista ja siksi rimpuilen irti kaikesta mikä alkaa vaikuttaa suhteelta ja vedän ihmeellisistä asioista pulttia jotta välit viilenisivät? Ja ehkä Kalamies pelkää jätetyksi tulemista enemmän kuin mitään muuta ja siksi ei uskalla alkaa mihinkään vakavampaan suhteeseen. Hmmm.. Siinäpä pähkinä. Mikään ei ole niin yksinkertaista kuin ensiksi vaikuttaisi...ainakaan minulle  ;)

...nyt kun on miettinyt taas tätä juttua tulee tunne että mun pitäis lopettaa koko värkkäys Kalamiehen kanssa. Se on selvää että se käyttää mua hyväkseen. Että tästä ei tule ikinä mitään, KOSKA SE EI HALUA. Voi elämä että sitä voi olla ihminen tyhmä. Miksi en tajua omaa parastani ja anna jo olla?! Miksi en lopeta sitä, koska on selvää että se on ainoa tapa jolla voin yrittää jotain muuta jonkun toisen kanssa!? Onhan sitä jo monta kertaa yritetty. Miksi se saa mut silti aina palaamaan takaisin? Miksi se silti aina pyytää mua takaisin? Fiksuinta olisi lopettaa se nyt kun ei nähdä pitkään aikaan.. Ei olisi silloin niin rankkaa. Nähtäis vasta syksyllä ja silloinkin vain vähän. Se valmistuu pian ja sitten en nää sitä enää ikinä... Miljoonan dollarin kysymys: Miksi?

Miksi jatkaa?

Miksi lopettaa?

Miksi tuntea yhtään mitään?