Olen niin kovasti yrittänyt löytää syytä miks, OI MIKSI vieläkin lankean siihen Kuspäähän, toiselta nimeltään Kalamies.

Mikä saa ihmisen palaamaan toisen luo joka aina vaan satuttaa. Vaikka tietää että ei IKINÄ tule saamaan sitä mitä hakee. Kun menneisyys on sen niin monta kertaa osoittanut todeksi. Niin monta kertaa olen pettynyt.

Täh. Häh. Mikä niinkö mättää. Miksi en ajattele järkevästi ja anna jo olla. Kuinka paljon vielä vaaditaan että en enää ajattele sitä. Että en enää käy sen blogissa, että en aina katso niitä sen kuvia. Että sydän ei takois tuhatta ja sataa ja kädet tärisis kun nään sen elävänä elämässä.

Kyl mää oon toivoton. Ihan toivoton tapaus.

Aijon oppia ulos siitä. Aijon koulia itseni tunnottomaksi sitä kohtaan. Niin teen. Sitten olen vahva ja ymmärrän elämästä enemmän.