Nyt on kehittynyt pahemmanlaatuinen sekasotku.

Mentiin sitten baariin lauantaina. Oli ihan jees. Herra X oli siellä, tiesin että tulisi olemaan. Melkein sovimme että näämme. Tanssin sen kanssa hitaat. Jatkot sovittiin hänen kämpilleen, sinne oli oikeasti tarkoitus tulla muitakin! Ei siis vain me kahdestaan. Minut esiteltiin sen kavereille (pelottavaa!!!) Ja kaikki oli kuulemma "halunneet nähdä mut..." (vielä pelottavampaa!!!) Lopulta lähdimme kävelemään minä, hän ja hänen miespuolinen ystävänsä heille. Olin vieläkin siinä uskossa että muut tulevat myös. (Kyllä sitä voi ihminen olla tyhmä!)
Eipä tulleet.
Mentiin samaan sänkyyn Herra X:n kanssa nukkumaan, suuteloksihan se meni. Ja voi että se oli hyvää. Niin pitkään siitä kun olen saanut koskettaa toista ihmistä... Kuukausi... (eihän se ole edes pitkä aika...?) Halusin sitä ja se mua. Vittu suoraan sanottuna. Oksettaa ajatella mitä olen tehnyt. Ihmisen raadollisuus näkyy niin selvästi kun on kännissä. Annoin mennä. Estoja ei enää ollut, en edes ajatellu mitä teen. Toisen kerran aamulla ja vielä päivälläkin... Illasta alkoi syyllisyys kaivaa. Pelkäsin että Etelän Mies arvaa heti. Ehkä se kieltää minun olevan vain ihminen. En ole enkeli, en yli-ihminen. Minullakin on tarpeet.... Sekin oli juomassa. Ei soiteltu ei viesteilty. En tiedä missä se on ollut, enkä halua tietää. Oikein toivon että se pettäisi mua.

Illasta Herra X ilmeisesti huomasi sen että oli vain puolittain läsnä. Siitä tuli etäinen ja mua alkoi pelottaa josko heitän kaiken menemään vain yhden illan hurmion takia. Ehkä sekin näkyi ja minun teki mieli tarrautua siihen vielä enemmän. Kysyin josko lähtisin, se sanoi että ei ole pakko. En tiedä vieläkään olisiko se halunnut minun lähtevän. Tyhmänä vain jäin. Ehkä en halunnut herätä todellisuuteen. Aamulla sama jatkui. Oli kuin niitä kolmea kertaa ei olisi ollutkaan. Kuin olisimme vain kavereita. Rupatellen niitä näitä välillä vain ollen hiljaa ja huokaillen, puolen metrin hajurako välissämme. Se heitti mut kotiin ja melkein myöhästyin töistä sen takia. Vitutti.

Olin niin HÖLMÖ! Sanoin herkässä mielentilassa (KÄNNISSÄ) sille että olen ihastunut siihen. Teki mieli sanoa että hulluna... Mahanpohjassa kipristää aina kun ajattelen sitä miestä. Se sanoi että ei hän halua olla kokoajan hellä ja lähellä. Että "Ei elämää voi muuttaa hetkessä, jos on ollut yksin ei voi olla kokoajan toisen kanssa." Olisi kai se pitänyt jo siitä tajuta... Nyt tuntuu että illuusio on särkynyt. Että todellisuus iskee taas kovaa.

Puhuin juuri Etelän Miehen kanssa puhelimessa. Niitä näitä. Töistä enimäkseen. Miten kykynen siihen on arvoitus. Miten voin jättää sen...? Miten teen sen niin ettei se tajua mulla olevan toista... Että en turhaa loukkaisi sitä. "What you don`t know can`t hurt you."

Mutta silti miten voin tehdä niin...