Olin jo luullut että olin parantunut flunssasta. Ilmeisesti en ole. Päässä tuntuu painetta ja päätä särkee. Diagnoosi: Poskiontelon tulehdus. En minä mitään lääkkeitä halua. Kyllä se menee ohi muutenkin. Itselääkintää siis.

Tänään olis opiskelijabileet, mutta ei me sinne mennä. Haluttais kyl ehkä pikkasen. Kun en IKINÄ käy viikolla missään. Olen niin KILTTI ja työMORAALINI on korkea. Muusta moraalista en sitte uskalla puhuakaan...

Äääh... No pakko kai se on kertoa. Olen taas viesteillyt Kalamiehen kanssa. Ihan viattomia vaan iltasella. MUTTA SE EI KÄYTÄNNÖSSÄ OLE PETTÄMISTÄ! Periaatteessa ehkä, mutta ei käytännössä. Eikä siitä tule mitään muuta kuin viesteilyä. Se on varma. Tällä kertaa olen vahvempi. Tällä kertaa suojelen itseäni kärsimyksiltä.

Mulla haluttais lähteä jo etelään. Tulis jo ens viikko ja lähdettäis. Mitä nopeampaa sinne pääsee sitä nopeampaa sieltä pääsee pois. Ero Etelän Miehestä kaihertaa ja jäytää. Epäilys herää. Eikö se kaipaakaan mua? Sitä ärsyttää mun ainainen tivaaminen: "Onko sulla ikävä mua? Onko edes vähäsen?" "Älä koko ajan epäile mua!" Se sanoo ja voihkii tuskastuneesti. No kettu pakkohan se on kysyä kun ei se sitä ikinä sano!

Asiasta kymmenenteen: Olen ihan outo. Ajattelen vieläkin RUKmiestä. Ehkä se tekee kun se kuitenkin on niin lähellä nyt... Aina kun nään sen näköisen miehen pitää katsoa ihan kahteen kertaan. Se oli niin kaunis mies. Komein mitä mulla on ollut. Aijai. Ei edes Naistenhakkaaja, tai Etelän Mies, tai EDES Kalamies tule lähelle sen upeita silmiä... Aah.

Nyt alan katsomaan vaatteita Kajaanin reissuun. Sinne siis perjantaina tyttöin kanssa. PARTAY!