Melkein ainakin...

Pääsin siis eilen ylitöiden takia iltavuorosta 1,5 h aikaisemmin kuin normaalisti. Eli jo puoli yhdeksältä.... Onneksi.

Aloitamme siis alusta. Päivällä tekstasin Herra X:lle että mitä se tekee to-pe välisenä aikana. Mulle oli/on ehkä tulossa yökylään kaveri ja sen mies. (Ahdasta) Taka-ajatuksenani oli tietenkin mennä Herralle yöksi. Viesti tuli takaisi et hän on menossa Läheiseen Isoon Kaupunkiin shoppailemaan ja tulee vasta pe takas. Pettymys. Yritin olla kuin en oliskaan ja sanoin että sumplin sitte asioitani joitenkin. Sitten uskaltauduin kysymään että onkos hän miettiny milloin olisi mahdollista nähdä. SIITÄ SE SITTEN ALKOI, alamäki: 

Herra X: " 'Ai sinäkin olet olemassa'? Sori! Mut kuten olen sanonut teen elämästäni melko hektistä. Menen aika pitkälle fiilispohjalta eteenpäin ja koskaan ei tiedä minne lähden. Mut varmasti pe-ma välillä aikaa likenee sinunkin näkemiseen..."

EI TÄTÄ SAMAA PASKAA TAAS!

Minä: "Pitäsikö tämä nyt ottaa niin et ahdistelin sua kun kysyin onko sulla aikaa nähdä...? Ei mulla ollut kyl tarkoitus... Itse haluaisin nähdä, mut jos sulle ei sovi niin mitäs mulla on siihen sanomista. :) Saatan sit lähtä Kotikaupunkiini jos siltä tuntuu..."

Lievä ketutus paistoi läpi viestistäni...

Herra X: " Kaitpa mä olen hiukan epävarma naisten suhteen. Ehkä pelkään jotain? Olet huippu tyyppi. Tarvin paljon aikaa tutustua ennen kuin olen varma mistään. Älä ajattele etä käytän sua hyväksi! Se ei ole mua. Eli jos vielä tän jälkeen haluat nähdä niin otan mielelläni susta enemmän selvää...? Enhän sitä näkemättäkään saa..."

Ei vee mitä pashaa... Hän ol ilmeisesti näin pääsiäisen kunniaksi ottanut kaikki "herkut" esiin...

Minä: "Kyllä minä ymmärrän.. Enkä tarkota hoputtaa sua. Pitää nyt sit kattoo mitä teen.. Se millon haluut nähdä ja millon et on ihan sinusta kiinni. Mennään sun tahtia. :) Ilmoittele itestäs kun olet valmis taas näkemään."

Nielin taas kiukun ja olin se kiltti tyttö. Eihän mulla ole oikeutta olla vihainen.

Miks vee-itussa elämän pitää olla tällaista draamaa aina vaan...

Herra X: "Kiva et ymmärrät. :) Tänään olet sit myöhäseen töissä ja aamulla on meno aikaseks? Ajattelin et kun sain nyt sydäntäni purettua niin ois kiva nähdä sua. :0. Tuutko illalla mun luo? Tai jos on väsy nähdään sit pe tai myöhemmin... ihan miten sulle käy."

Tämä mies ei todellakaan tiä mitä se haluaa...?!

Minä: "No mä oon joskus ysin aikaan siellä sun luona kun kävelen. Soitan sit ovikelloa"

Lankesin taas siihen vanhanaikaiseen. Ei olis ehkä pitänyt mennä. Juteltiin kyl jonkin verran, mut ei se tajunnut kuinka loukkasi mua...

Otteita jutuistamme:Hän: "Onhan se aika vaikeaa kun näkee mitä toinen tuntee eikä itse voi siihen vastata..." Nielin katkeran pettymyksen: "En mä ole ikinä yrittänytkään salata et haluan olla sun kanssa."  Minä: "Jos et nyt löydä minusta niitä piirteitä jota haet, niin sano suoraan, et tule niitä varmasti löytämäänkään vaikka kuinka tutustuisit. En tule muuttumaan." Tulee niin tunne että en ole sitä mitä se hakee. Että se ei tunne samaa vetoa mitä minä. Jos se ei sitä tunne nyt niin tuskin tulee koskaan tuntemaankaan. Hän: "En minä osaa sanoa mitä haen.. En oikein tiedä mitä  haluan. (Miten tulee tunne et olen kuullut tän joskus aikaisemminkin!) En siksi osaa sanoa onko sinussa sitä mitä haen..." Minä: "Mutta jos et tunne samoin on minusta julmaa roikottaa toista mukana... Odotan sua kyllä, mutta en ikuisuuksiin." Hän: "Niin ei tietenkään mitään puolta vuotta! Kyllä kai sitä parissa viikossa oppii toista jo jotenkin tuntemaan..." Joo just. Kiitti vitusti.

En enää osaa olla normaalisti kun olen hänen lähellään. En halua koskea koska se ilmaisi että haluan häntä, se taas ilmaisisi että tunnen jotain häntä kohtaan, ja että hän voisi satuttaa minua jotenkin.

Olen vahva eikä minua koske mikään! Varsinkaan puolituntemattomilta saadut pakit...

Vaikka oikeasti se sattuu ihan perkeleesti.

Sanoin sitten kellon tullessa kahtatoista että täytyy lähteä kotiin nukkumaan. Kuudelta aamulla ylös. Hetken se oli hiljaa... Voit sinä jäädä tännekin yöksi. Nauroin: " Ei sun tartte säälistä antaa mun jäädä tänne!" Se: "Miten niin säälistä...?" Minä: "No kun sua niin huolestuttaa et ajattelen et käytät mua hyväks." Mentiin sitten saman peiton alle yöksi. Aamulla se oli herrasmies ja heitti mut kotiin. Sillä oli vasta yhdeksäksi kouluun.

Nyt vaan vituttaa. Miten voinkin antaa näin tunteille vallan? Turpiin siinä aina kuitenkin saa. Osaan jo ennustaa miten tässä käy. Mies sanoo ette halua mitään "sen vakavampaa", eli seksiä kun siltä tuntuu mutta ei mitään muuta. Minä elättelen uskoa että kyllä se vielä mut huomaa ja ihastuu muhun. Turha toivo. Miehet joihin ihastun ovat minulta saavuttamattomissa. En ikinä saa sitä mitä haluan. Piste.