Tänään oli sitten aamu. Olin ihan unessa kun herätyskello soi. Jee jee. Vuorotyön ihanuutta. Olin vuorossa "Hyvän" Ystävän kanssa. Jaettiin moduulit sulassa sovussa... Juteltiin niitä näitä. Oli aika hiljainen päivä. Sitten noin tunti ennen vuoron loppumista osastolle tuli eräs hmm... "kiinnostava" potilas. Siis moniongelmainen juttu, ei mikään läpihuuto tapaus. Olisin voinut jäädä omalla ajalla hoitamaan sitä lasta mutta en sitten jaksanut (viitsinyt). Lievästi yli-innokasta... Toisaalta säälitti jättää pieni siis todella pieni lapsi yksin, ilman vanhempia osastolle. Hoitajille ei vaan ole aikaa istua edes pienen potilaan vuoteen vieressä. Oli paljon kotilomille lähtijöitä ja kotiutuksia. Osasto tyhjeni aika hyvin aamupäivän aikana.

Sitten ihan muihin asioihin. Kalamies oli laittanut uuden kuvan mesen keskustelukuvakkeeksi. Voi luoja, se on niin jumalaisen näköinen! Unelmien prinssi. Enkä nyt tarkoita mitään kiiltokuvapoikaa täydellisine nenineen ja sliipattuine letteinen, ehei en todellakaan. Päinvastoin. Rosoinen, persoonallinen. Ei ole toista samanlaista, ei mikään tusina-tomppa. Ei hypi muodin mukaan.... Eheh.Ehkä se pointti tuli jo selväksi.

Minun oli tarkoitus lähteä tänään Kotikaupunkiini, mutta se roikkumaan jäänyt psykiatrian "raportti" hidastaa lähtöä yhden illan. Menen siis vasta huomenna aamulla. Myönnän sen kuinka typerää oli jättää pienestä roikkumaan moinen työ, mutta tällä viikolla ei vain ole jaksanut. Nyt kuitenkin sain sen loppuun ja pisteen tälle koko hommalle. Lähetin sen heti opettajalle ja rukoilen että numero ei laske. Nauroin kaverille kun hän kysyi työni pitutta että ei se laatu vaan se määrä. Kokonaisuudessaan tuotos oli siis 16 sivuinen. Mutta nyt se on pois minun käsistäni ja stressaamisen saa hetkeksi lopettaa. Pari viikkoa ennen kuin tarvii alkaa miettimään seuraavaa tehtävää. Lastenosastolta vain lyhyt raportti ja oman potilaan kuvaus. Onneksi. Sitten taas parin viikon päästä megaraportti ja omapotilas naistentautien puolelta. Sitten eräs maailman turhin työ, mutta onneksi vasta kouluun menon jälkeen. Sitten giganttinen työ joka on kahden aineen yhdistelmä... Niin että kukas se juuri sanoi että ei stressiä...?

Koulussa erään kerran tapahtui hauska sattumus....
Menin kouluun ja edellisenä iltana olin lähettänyt tekstarilla tietoa luokkakaverille ja kehoittanut laittamaan viestiä eteenpäin jos luulee että vielä joku joka ei tiedä kyseisestä asiasta. Sitten eräs luokkakaveri "S" tuli sanomaan että olenko lähettänyt hälle viestiä eilen illalla, kun oli tullut viesti oudosta numerosta. Olin ihan pihalla. En todellakaan ollut laittanut hänelle viestiä. Selvisi että tämä jolle laitoin ensimmäisenä viestiä oli laittanut sen muuttamattomana eteenpäin ja lopussa se oli tullut tälle ystävä S:lle. Hän sanoi että "Huomasin heti että sinä olit kirjoittanut viestin." Yritin tingata mistä sen muka huomasi, niin vastaus oli vain että "Sen vain jotenkin huomasi." Olen siis miettinut että onko minulla oikeasti joku tietty tapa kirjoittaa.... Käytänkö jotain tiettyjä sanoja kenties... Olin kyllä ihan ällikällä lyöty. Minun tekstini erottuu jotenkin jonkun muun kirjoittamasta. Outoa ajatella niin...