Nyt siis taas suomessa.

Olen omassa kotona. Tulin päivällä ja lähden taas illalla. On kuluttavaa elää repusta. Mut kun miettii että olen tehnyt sitä jo vuosia niin olen jo aika tottunut siihen. Ensiksi lapsena äidiltä isälle ja toisin päin. Sit Kotoa opiskelupaikkakunnalle ja takas... Sit viikonloppuna kyläilemään poikaystävien luona. Ensiksi oli RUK Mies ja nyt Etelän Mies. Sit kesä töissä etelässä ja syksyllä kouluun pohjoiseen. Välillä mutka Espanjassa... *huokaa* Olenkohan tulossa vanhaksi kun tuntuu että alan kaipaamaan yksinkertaisuutta. Että vois olla hetken paikallaan ja kuunnella itseään. Vieläkin haaveilen että pääsisin kesällä pohjoiseen töihin. Että pääsisin pois "oravanpyörästä" hetkeksi. Mulla on ihan hirveä halu päästä eroon kaikesta ylimääräisestä. Haluttaa myydä kaikki tavarat ja vaatteet mitä ei käytä. Myydä ja antaa pois. Olenko sittenkin romantikko?! Apua. Jos vaikka aloittaisin siitä että eläisin vain itselleni. Siinäkin on jo tarpeeksi työtä.

Viikko Etelän Miehen luona meni nopeasti. Leikittiin kotia oikein viimeisen päälle. Otettiin yhteen enemmän kuin kerran. Onko se huono merkki? Ei ole nähty 2, 5 kk ja ollaan yhes viikko niin saadaan aikaan 2 tappelua. Mut oli meilla hauskaakin... naurettiin ihan pöljänä... mulle. Mua vähän ahisti olla siellä. Olla niinku oltais joku saatanan perhe. Se on ihan samanlainen juntti ku mun ex, paitsi et ehkä se ei lyö. Se sanoi eilen et se tykkää jostain humpasta. Siis kyl minäki tykkään, mut siis jostain vanhoista-vanhoista "tanssi"-viisuista, mut että yölintua kuuntelisin. Ei kiitos. Ja se huutaa puhelimeen, just niinku mun ex. Toistanko kaavaa? Mut se on kyl noissa "junteissa" mukavaa et niiden seurassa ei tartte pelätä mitä sanoo. Kun olen seurassa jonka tunnen en sen ihmeemmin mieti mitä sanon. Olen siis aika lörppö. Hyvä esimerkki mun kuuluisista heitoista... Katottiin Etelän Miehen kanssa Charlien Enkeleitä ja sanoin "sulta ei voi kysyä kuka enkeleista olisit ku sie oot tyttö, EIKU poika."

Kaamos masentaa. Eilen meidän mummi kuoli. En halua ajatella sitä. En haluais kotiin nyt kun tiedän et siel on vielä masentavampi meno. Mulla on huono omatunto kun en nähnyt sitä moneen vuoteen. Se sairastu ku olin teini ja tietty kapinassa en menny kattoon sitä. Sit myöhemmin se vaan oli aina vaan niin vaikeaa. Nyt omatunto soimaa. "haluan muistaa sen terveenä..eikä se mua kuitenkaan tuntis.." seli seli. Viime viikolla siskon miehen sukulainen tappoi ittensä. Nuori mies. En tuntenut sitä niin sekään ei niin kosketa. Mikä mua vaivaa!? Mun pitäis olla tosi surullinen ja itkeä koko ajan! Sisko soitti keskiviikkona itkien. " Sun pitää sit aina sanoa jos on vaikeaa! Yksin ei saa ongelmien kanssa jäädä!" Miksi kaikki kuolee just nyt? Hautajaiset ennen joulua. Ihanaa. Lumettomaan maahan, pimeään metsään ukin viereen... Eikä varmasti mene kauaa kun sen pojan äiti kuolee. Se on terminaalivaiheessa. Musta joulu.