Eilen illalla Kalamies oli mesellä. Juteltiin taas niitä näitä. Se on jotenkin niin erilainen, se on jotain ihan muuta. Se teki jotain logoa ja oli kuulemma korjannut farkkujaan. On se unelmaa...
Se "naureskeli" mun magneeteille. Olen väsännyt vapaa-ajalla magneetteja lahjaksi. Se sanoin ymmärtävänsä kuinka hauskaa moinen näpräys voi olla...

En sanonut sitä.... sitä että toivon että se olisi tavannut minut myöhemmin elämässäni. Vaikka kun oikein ajatellaan, niin eihän se olisi muuttanut mitään, se etsii satuprinsessaansa ja minä en ole sellainen. Tai se etsii metsien naista joka on rento ja on naisellinen ja on hauska ja on urheilullinen ja omistaa mielipiteitä ja on kultivoitunut. Harrastaa mitä se harrastaa, eikä ole epävarma mistään. Niin... todellakin se olisi ihan sama milloin se olisi mut kohdannut. Olen liian tavis sille.

Lenkkeily rullasi muuten eilen todella hyvin, olin ihan yllättynyt koska painojen kanssa juoksu ei mee. Ei ainakaan kauaa. Taidan jättää sovinnolla ne seuraavallakin kerralla pois, tuntuu mukavemmalta hölkätä kuin kävellä. Tuntuu että ehkä mulla ei olekaan niin huono kunto kuin luulin. Kevyttä hölkkää voin viitisen kilometriä. Hyvä suoritus kahden viikon makaamisen jälkeen. :P

Kohta iltavuoroon... Blaah. Pakkas muuten naurattaan kun kerroin Kalamiehelle miten meitä kohdellaan harjoittelussa. Sillä meinas palaa käämit. Eihän se voi ymmärtää miten pienessa sairaalassa nokkimisjärjestys menee, se kun koulunsa aikana ollut vain ISOSSA sairaalassa. Meillä on "oma" kahvihuone, eli jos olet vuorossa yksin, syöt yksin. Harjoittelijoilla on mekot. Joo, totta se on. Minä kun en halua pitää mekkoa olen ostanut itse housupukuja. Tämä taas tarkoitta että pesen ja silitän ne itse koska muuten ne menisivät sekaisin sairaalan pukujen kanssa. Harvinaisen hauskaa. Siellä kun ei vielä tajuta että ME olemme heidän tulevia työkavereita. Tämä pompottelu jatkuu vuodesta toiseen. Pieni sairaala on aina pieni sairaala. Siellä ei vielä tajuta että ne tarvitsevat meitä vielä joskus. Ei kukaan halua töihin paikkaan jossa opiskelijana on kohdeltu huonosti. Toisin on kuulemma asiat siinä ISOSSA sairaalassa johon olen menossa kesäksi. Ihanaa. Kerrankin kohdellaan kuten ihmistä, ei kuten riippakiveä ja hidastetta. Eipä sillä, huonomminkin voisi olla. Olen kuullut osastoista jossa kohtelu on vielä kamalampaa. Meillä on kuitenkin ihan kivat ohjaajat ja muuten leppoisaa... Siispä poistun valmistelemaan lähtöä.

Hyvää työpäivää tahi koulupäivää tahi vapaapäivää, ihan miten se nyt sattuu teillä muilla menemään! ;)