Eli siis joo.. aamulla (eli äskön) heräsin siihen kun puhelin soi. Olin jotenkin niin unenpöpperössä että ajattelin että se on herätyskello. Mietin että olinko sittenkin jättänyt herätyksen poistamatta. Olinpas typerä. Onko se kello vasta seitseämän. Eli nämä ajatukset vilahtivat aivoissani parissa sekunnissa. Sitten katsoin näyttöä. *Mussukka* Oho onpas se aikaisin hereillä...

Juteltiin aluksi niitä näitä. Kyselin kuinka myöhään sillä oli mennyt ja kenen kanssa se oli ollut. Sitten siirryimme normaaliin aiheeseen: rahaan. Kysyin oliko sillä lisää laskuja maksettavana ja voiko se maksaa niitä. Pyysin sitä faksaamaan jonkun laskun tiedot että voin maksaa sen maanantaina. Se kuulosti tosi ärtyneeltä. Sitten sanoin sen mikä mua on vaivannu. "Tiiätkö miltä se tuntuu kun mie maksan sun laskuja ja sie korvaat sen menemällä baariin ja tuhlaamalla." "Ja tiiätkö mikä MUA ärsyttää. Se että sinä maksat näitä laskuja ja sitten voit kiristää mua olemaan kotona. Vaikka mun asiat ei nyt ole ihan hyvin, niin pakko sitä on välillä pitää hauskaa. Eikä jäädä kotiin murjottaan!" Välit on lievästi kireät. "Onko näistä pakko jutella nyt?" "Pitää näistäkin asioista jutella. Ja millon sitten jos ei nyt?" "No vittu vaikka ens tiistaina. Nyt on viikonloppu ja mä en jaksa murehtiä näitä rahajuttuja viikonloppuna!" "No jätä kuitenkin se masteri kotiin, ole niin kiltti. Kun sitä on kännissä niin voi vaikka ihan vahingossa ottaa väärän kortin lompakosta." Se on lähdössä tänään työporukan kanssa laivalle. "No jätän jätän." "Ja ole sitten varovainen, jooko. Ettei kukaan ryöstä tai jotain. Äläkä putoa mereen." "No jos puhelin on kiinni huomenna niin olen pudonnu." "Hyi, älä puhu tuollasia!"

Mietin josko se pettää mua reissullaan... Ei voi mitään jos se pettää. Mut toivon että se käyttäis kumia jos niin päättää tehdä. Aijon puhua sille siitä illalla. Kun me ollaan niin paljon erossa ja mies on mies niin se haluaan seksiä. Ei se tee sitää mitenkään oikeutettua, mut niin se voi sen silti ITSELLEEN oikeuttaa. Aijon sanoa että ottais nyt ne kortsut ihan varalta mukaan. (tiedän et sillä on niitä keittiön kaapissa) Että ei vaan sattuis mitään. Pahimmassa tapauksessa seurauksena on lapsi jossain päin suomea. Siinä vaiheessa jättäisin sen. Se on niin pyhästi vannonut ettei koskaan pettäis ketään naista. Eli tuloshan olisi se että kaikki mitä se on joskus puhunut on täyttä paskaa. Olenko hullu koska ajattelen näin? Tottakai se satuttaa jos toinen pettää mut olen realisti. En pakota miestä luopumaan kortongeistaan koska kyseessä on myös minun terveyteni. Tiedän että se suuttuu, mut minkäs teet. Minut on rakennettu olemaan outo.

Mulle tulee aina pitemmässä suhteessa sellainen olo että pitäis alkaa käytään kumia. Eihän siinä sinällään ole mitään järkeä ja sillä loukkais toisen tunteita, mut sitä on muuten niin "paljas". On alaston toisen edessä, niin avuton. Meinaan tuolla tunnepuolella. Niin että jos olis niin avoin ja uskois toista kun se sanois ettei pettäis ja sitten se kuitenkin menis ja pettäis ja minäkin saisin taudin olisin varmasti ihan rikki. Kun ehdotan sille kortsuja mukaan, voin aina vedota siihen. "Kyllä mie melkein arvasin että se pettää. Tiesin kun sillä oli niitä kortsujaki. Ei ollu yllätys. Enkä mie ikinä ajatellut et me oltain hyviä toisillemme noin pitkällä juoksulla. Aikansa kutakin." Niin olen monesti sanonut suhteen loputtua. Olen niinku en oliskaan. Ettei sattuis. Yhtä ainoaa miestä olen baarissa itkenyt. Kalamiestä. Muuten mun ystävät varmasti ajattelee et tuota ei kosketa mikään. Jääprinsessa.

Tässä on vain yks huono puoli. Miehen, hyvänkin sellaisen voi itse ajaa pettämään kun koko ajan jauhaa siitä kuinka kumia pitää käyttää. Sehän on suoranainen kehotus. Tajuan tämän "aukon" muuten niin hyvässä teoriassa. Paska juttu. Muutenhan se olis täydellinen.