Nyt on mennyt kyllä jo ihan liian kauan kun olen viimeksi kirjoittanut. Mutta siihen on hyvä selitys. Olen ollut matkoilla ja minulla ei ole ollut mahdollisuutta käyttää nettiä. (seli seli) Nyt olen siis vihdoin kotona. Olin "keskisuomessa", siis sen miehen luona 2 viikkoa. Oli kivaa... Oikeastaan oli enemmän kuin kivaa. Mun sydän tais jäädä sinne... Sitten se yllätti mut positiivisesti ja tuli mun mukaan pohjoiseen. Hui!

Olen miettinyt ja tullut siihen tulokseen että rakkaus ei ole sydämen, vaan tahdon asia. Se mies välitää minusta ja se riittää. Se ei kohtele mua väärin ja haluaa olla mulle hyvä.

En tunne sitä kohtaan samanlaista intohimoa kuin Kalamiehen, mutta intohimon liekki onkin nopeasti sammuva. Syvä kiintymys kestää pidempään.

Kalamiehestä puheen ollen.. Se oikeasti kehtasi laittaa viestiä mulle!! Olin silloin vielä Turussa. Se laittoi että "Haista Paska on tullut käymään veljensä luona Kemissä." Laitoin takas: "Hah. Arvasin. Haistattelija on vielä Turussa." Eikä sen jälkeen mitään. Nada. En ole vielä leppynyt. Enkä usko että sillä on mitään asiaa mulle tulevaisuudessa. Olisi se varmasti jo viestittänyt, jos sitä kiinnostaisi "uudelleen lämmittely" näin syksyllä. Ja sitä paitsi olen päättänyt olla VAHVA! En antaudu houkutuksille. Olen nyt jonkun oma ja yksi mies riittää minulle.

Ei me olla täydellisiä toisillemme ja siinä on paljon sellaista mikä ärsyttää mua, mutta ihmisillä on oikeus omiin mielipiteisiinsä, vaikka ne olisivat ihan erilaisia kuin minun. Olin vain aina kuvitellut seurustelevani ihmisen kanssa joka ajattelisi asioista samoin kanssani, mutta ehkä erilaisuus on rikkaus suhteessa.. vai onko?

Hyvä Ystäväkin on onnellisesti suhteessa. Elämä hymyilee. Niin ja me ollaan vieläkin menossa etelään. Jihaa! ...mutta 2 kk on pitkä aika olla erossa omasta rakkaasta. Voin luvata että se aiheuttaa mun ja Hyvän Ystävän välille normaalia enemmän kitkaa. Mut onneksi molemmilla on sama tilanne. Se se vasta olisikin kamalaa jos toinen olis sinkku ja haluis hirveesti pilettää ja toinen haluis vaan istua kämpillä ja kaivata omaansa rauhassa.

Nyt on aika alakuloinen olo. "Rakkaani" lähti tänä aamuna. On vaikea olla, kun on ollut 3 viikkoa yhdessä 24/7. Nyt se vaan soitti ja toivotti hyvät yöt. Blaah. Siinäkö se olikin?! Eikö kaipauksen sanoja,  Etkö kuolekaan ilman läsnäoloani? Eikö sinulla ole ikävä minua??? Lievä pettymys.. Mutta mitäpä mieheltä voisi odotaakaan. Eikä se ole terveellistä olla toisessa niin kiinni että ei sitten osaa olla ilman.

...Mutta silti valvon, koska en uskalla mennä sänkyyn. Tyhjään sänkyyn yksin nukkumaan... sänkyyn joka tuoksuu mieheltä. (Säälittävää)